Joululahja

valo21

Saimme vihdoin alueelle katuvalaistuksen, nyt ei enää tarvitse taapertaa kylille taskulampun kajossa. Vuoden myöhässähän nuo tulivat, mutta nyt kun ne siinä on niin ei asiaa enää parane muistella.

Kunta sai syksyllä alueen aika tiptop, vain nurmikkoa eivät ehtineet kylvää, mutta pohjat on tehty. Kunnalla kun nykyään on vain yksi mies näissä nurmikkokylvöissä entisen kolmen sijaan. Säästöä.

Valaistumista odotellaan

IMG_6112Kunta ei ole pystynyt jostain syystä hommaamaan tänne katuvaloja silloin kun luvattiin.
Minulle sanottiin syksyllä, että valot tulevat marras-joulukuun vaihteessa. Joulun alla oli naapureillamme taloesittely ja kävimme siellä nuuskimassa, jolloin juteltiin myös omistajapariskunnan kanssa asiasta. Rouvalle oli taas kunnasta sanottu, että katuvalot tulevat tammikuussa.
No nyt pyörähti jo helmikuun puolelle ja hiljaista on. Olen kysynyt katuvalotilannetta (taas kerran), ja nyt sieltä ei enää edes vastata mitään.
Näyttääpi pahasti siltä, että pimeässä saadaan tämä lopputalvikin olla. Onneksi päivät pitenee jo kovaa kyytiä.