
On tässä ihmetelty maalaussäitä, toivottu jonkinlaista edes lyhyehköä poutajaksoa. Vaan eipä tämä kesä taida tästä muuksi muuttua, ja talon maalaus on aloitettu.
Talvella jotkut laudoista homehtui, sekä talon seinässä että pressun alla olleita. (Meillähän talo tehtiin lopullisesti ulkoa valmiiksi vasta helmikuussa kun lautapinot saapuivat syyskuussa.) Homehtuneisiin lautoihin on ensin joutunut tekemään homeenpoiston. Raakalaudat (terassipalkit) käsitellään Valtti pohjusteella ennen pohjamaalia.
Talon ulkovuorilaudat on pohjamaalattu tehtaalla ja nyt ensin vedellään niihin välimaali ennen pintamaalia, talo maalataan siis kahteen kertaan.
Ja jotta ei työt lopu niin sitten on vielä sokkelin pinnoitus.
Ihan hirveästi ei maalipaketille hintaeroa tarjouspyynnöissä tullut, mutta Terraa ollaan käytetty paljon ja paras tarjous tuli sieltä.

579x
Ikkunat, listat ym. suditaan hiukan harmahtavalla kunnan kieltämän valkoisen sijaan. Luonnossa 579x on valkoisempi ja selvästi vaaleampi talon pääväriä, joten kelpaa. Piti sittenkin ostaa niitä himskatin koemaalipurkkeja, ja vain tämän asian selvittämiseksi.
Ja hei, ei olekaan vielä hommat talotehtaan osalta pulkassa, löytyi nimittäin uusi puute joka on korjattava, ja mielellään pian…
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...