Puutarhan riesat

kotilo

Tällä hetkellä puutarhan isoin riesa ovat jänikset jotka syövät meidän pensaita. Näyttäisi maistuvan useampi lajike, mutta marja-aronia on ykkönen listalla. Verkkoa pitää olla hirveät pätkät jos kaikki pensaat meinaa suojata…
Vielä voi kuitenkin huokaista helpotuksesta lehtokotiloiden suhteen, ihan tähän uudelle alueelle eivät ole tulleet. Siis vielä. Mutta ei tarvitse mennä kuin reilun kilometrin päähän niin jo löytyy. Meillä on rivarin pihassa niitä paljon (kuvassa), mutta niiden kanssa meni rattoisasti kun keräsi vaan ahkerasti ja tappoi. Eikä liikaa ottanut stressiä. Ällöttäviä ovat silti. Näin sateisena kesänä ne juhlivat, helteellä ovat piilossa.
Mitään kasvipistokkaita en sieltä voinut tänne tuoda, ja muutenkin ei kannata täälläpäin ostella kirppareilta kasveja jos ei saa takuuta siitä että ovat kotilovapaita. Ainakaan minä en sellaista riskiä ota että on salamatkustajia kyydissä, niin kauan kuin pystyy pitämään kotilot poissa niin hyvä.

pioni

Jotain rivitalolta voi sentään tuoda, leikkokukkia.

Nyt alkaakin olla viimeiset hetket käydä vanhassa asunnossa hakemassa loput kamat pois ja hyvästellä meidän ensimmäinen yhteinen koti, sillä asunto on mennyt kaupaksi.
Se laitettiin myyntiin vasta kun olimme jo muuttaneet pois, aktiivisessa myynnissä (välittäjällä) ehti olla kaksi kuukautta. Varauduttiin pitempään myyntiin, kaksikerroksinen kun on vielä vaikeammin myytävä kun se rajaa tietyn ikäluokan pois, sen kellä rappusissa kulkeminen jo vaikeaa.
Asuntoihin on tehty nyt kesällä taloyhtiön toimesta remonttia, ja meidän tyhjää kämppää on pidetty rakennustarvikkeiden varasto- ja jakelupaikkana, taukotilana, yleisenä vessana jne. Tosi kiva. Ovenpielet ja seinät kolhittu, lattiat naarmutettu jne. Onneksi sinne ei tarvitse enää palata asumaan.
Ihan hullua että silloin kun me etsimme rivaria (v. 2002) niitä ei tullut edes joka viikko myyntiin, ja sitten kun tuli meni heti, ostajia oli jonoksi. Nyt rivitaloja tällä alueella on kymmenittäin myynnissä ja aina ei esittelyyn riitä edes yhtä kiinnostunutta.
Mitään surutyötä ei vanhan asunnon luovuttamisessa tarvitse tehdä, mutta onhan se sitten outoa kun sinne ei enää mene käymään, kun me nytkin ollaan kerran viikkoon käyty katsomassa että kaikki on ok. Viinimarjat ja karviaisetkin kerää sitten joku muu.

Mainokset