Puoli vuotta asumista uudessa talossa. Milloin talosta tulee jotain muuta kuin uusi? Onko puolivuotias talo vielä uusi? Aika on mennyt nopeasti, tuntuu että johan me on täällä kökitty paljon pitempään.
Mitä puolessa vuodessa ympärillä on tapahtunut?
Paljon. Seitsemän taloa on valmistunut ja saanut asukkaat. Kahdeksaa taloa on alettu rakentamaan. Vielä muutama tontti joissa ei rakentamista ole aloitettu. Toivottavasti ensi kesään mennessä alue on kutakuinkin valmis talojen osalta. Rauhoittuisi sitten tämä rakentamisesta aiheutuva liikenne ja melukin.
Mitään suurempia yllätyksiä asumisessa ei ole tullut, sähkönkulutus on odotetunlaista omakotitalon sähkönkulutusta, mutta vedenkulutusta olemme saaneet alemmas mitä asuessamme rivitalossa. Syyksi on veikkailtu uusia vähän vettä kuluttavia pesukoneita, ja se että kaikki ulkona tarvittava vesi (mm. kukkien/kasvien kastelu ja auton pesu) otetaan sadevesikaivosta.
Nyt on siis ensimmäinen talvi edessä ja päästään testailemaan miten talo toimii pakkasella. Kesä meni ainakin hienosti.