Nyt saa äänestää!

Nyt voi antaa äänensä jollekin Sievitalolle, itse voi sitten miettiä millä perusteella. Että onko kaunein vai mikä. Ainakin kaksi taloa ovat olleet aikaisemmin esillä mediassa, nähty siis jo.

Suomen kaunein Sievitalo
Minusta ovat samaa huttua kaikki, eikä tuolta ykskään mitenkään erotu. On myös vähän epistä kun joillakin on kuvattuna myös pesutiloja. Saahan sellaisista paremmin kokonaiskuvan.
Joten mun ääni menee sille talolle joka on sama (talomalli) kuin meillä, SATUMAA.
Meillä on siis ihan sama keittiö, vähän eri väreillä, kaapistoilla ja pinnoilla vain toteutettuna.

Äänestäjien kesken arvotaan Samsung-tabletti (3kpl).

Mainokset

Suomen kaunein talo

Nyt on tulossa kilpailu Suomen kauneimmasta Sievitalosta.
Omasta torpasta pitäisi räpsiä kuvia ja sitten tuomaristo valitsee ”kauneimmat” jatkoon ja yleisöäänestykseen. Ammattikuvaaja tulee ottamaan kilpailukuvat ja videon mikäli ehdokkaaksi pääsee.

Kiva kilpailu, ja hetken mietin osallistumista, mutta sitten into lopahti tähän sääntöpykälään: Osallistujien lähettämiä kuvia voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin.

Toisaalta talomme ei ole mikään ajan tuotos sisustuksellisesti, kun ei vastaa nykytrendiä. Mut erilaisuus voisi olla valttikin…hmm…Millaista sitten hakevat, toivottavasti mukaan pääsee myös muita kuin ihan valkoisia/harmaita koteja. Pihakaan ei meillä ole edustavimmasta päästä kun ei ole valmis. Mielenkiinnolla jään odottelemaan muiden taloja!

Lisäinfoa täältä.

bird3

Jotakin meiltä…

 

Se on Sievi

Eilinen taloedustajan vierailu sinetöi sittenkin jo päätöksen.

Tarjouspyynnöt laitettiin neljään talofirmaan: Dekotalo, Designtalo, Helmitalo ja Sievitalo. Näillä neljällä oli mallistossaan meitä miellyttävät talot. Ajatuksena oli ottaa jo valmiiksi mahdollisimman toimiva pohja jota ei tarvitse kauheasti muuttaa. Tärkeimpänä kriteerinä oli se että keittiö ja olohuone EIVÄT ole yhtenäistä tilaa.
Helmitalolta ja Designtalolta ei tullut mitään yhteydenottoa koskaan takaisinpäin.

Kaksi talovalmistajaa pääsi siis vain kilpailutukseen.

Deko oli hyvä kilpailija, mutta Sievitalot voitti. Hinta parempi,  ja se että jo pelkkään peruspakettiin sai runsaammin yksityiskohtia kuin Dekolla.

Sievin plussat verrattuna Dekoon:
-vaatekaapit kaikissa makuuhuoneissa
-kaksi WC-istuinta
-keittiössä pakastinkaappi
-kodinhoitohuoneessa allas ja muutenkin tila paremmin varusteltu (mm. silityslautamekanismi, pyykkikorit)
-aurinkoterassi, käynti sinne olohuoneesta
-olohuone ja keittiö suurempia

Meille tulee Sievin malli
Kataja 182, pienillä muutoksilla:
-yläkertaan ei huoneita (ullakko)
-olohuoneen ja keittiön väliseinää jatketaan n. 1m
-ei takkaa (takkavaraus)
-autokatos/varasto talon päätyyn, päätyterassi pois
-teknisestä tilasta tehdään vaatehuone, lisäovi
-tekninen tila siirtyy autokatokseeen
-eteiseen tulee laminaatin tilalle klinkkeri
-kodinkoneet päivitetään vähän paremmiksi
-eteiseen porrasvarauksen paikalle kaapisto

Erikseen tulee vielä autotalli,  perustukset Sieviltä.