Kolhuja siellä kolhuja täällä

Kiersimme eilen työpäällikön kanssa taloa lähes kolme tuntia, eli tuosta voi jo päätellä että huomautettavaa oli aika paljon. Vahinkoja sattuu ja niitä tulee pakostakin, mutta meidän kohdalle on nyt osunut tavallista enemmän huonoa tuuria.

Talossa on mm. väärinpäin asennettuja sokkeleita, kolhuja naarmuja hakkaumia seinissä ja kaapistojen ovissa, naarmutettua tapettia (tapetti joudutaan vaihtamaan) ja rikottu pari lattialaattaa.
Tämä laattajuttu harmittaa meitä eniten. Nyt ensin rikkoontuneita kohtia yritetään paikkailla ja katsotaan miltä se näyttää. Mikäli se ei meitä tyydytä niin sitten laatat pitää vaihtaa. Siinä on vaan taas omat riskinsä kun aletaan irroittelemaan laattoja vesieristetystä lattiasta.

Ulkoa tuli esille sellainen uusi asia että terassit ovat keskeneräisiä, alimmat laudat puuttuu kaikista. Sitten on näitä jo tiedossa olevia juttuja, koristelistojen puuttumista yms. Pitkitys johtuu siitä että tarvittavaa puutavaraa ei ole saatu tontille.

Eli hommaa on. Voipi olla että talo ei olekaan ihan tiptop vielä ensi viikolla. Talotehtaan lopputarkastus menee sitä seuraavalle viikolle eli vko 10. En pääse myöskään tekemään loppusiivousta koska ensi viikolla sisällä sahaillaan ja pöllytellään vielä puruja.

No tänään nyt asiat pikkaisen menee eteenpäin kun maalari lupasi tulla kittaamaan ja maalaamaan seiniä, sekä vaihtamaan tuon tapetin. Tietysti juuri sitä tapettia ei enää ollut riittävästi, mutta onneksi tähän hätään paikallisesta Värisilmästä löytyi tapettia samalla eränumerolla.

Mainokset

LVI-tarkastus

Lähdin mukaan tuohon tarkastukseen ja parempi olisi ollut oman mielenrauhan takia olla menemättä. Tarkastuksessa ei mitään, mutta sydämelle kävi kun näin sen järkyttävän pölyn mikä talossa iloisesti leijaili, plus sen miten listoittaja laittaa laminaatteja.
Pölyä tulee nyt lattian hiomisesta sekä listojen sahauksesta, näin pahaa pölyä ei ole vielä meidän talossa nähty. Lohtuna kuitenkin se että tämä on viimeinen sotku.
Toivoin ettei Tuplexin alle jäisi betonipölyä, ja vaikka listoittaja kertoi imuroivansa kyllä, niin kurkkaus maton alle kertoi jotain aivan muuta, mikäli imuroitu niin aika huonosti. Huoh.

LVI-tarkastaja tiedetään tarkaksi hepuksi, mutta mielestäni ei koskaan voi olla liian tarkka kun kyseessä on mahdollisten vesivahinkojen ennaltaehkäiseminen. Niinpä tarkastaja ei hyväksynyt pelkästään astianpesukoneen alle laitettavaa turvakaukaloa, vaan pitää tehdä sellainen kaukalo joka yltää myös pesualtaan alle. Myös laminaatti täytyy asentaa pesualtaan alle kokonaan ja seinästä hiukan nostaen, mikä meillä onkin tässä vaiheessa vielä helposti toteutettavissa kun sokkelit on irti. Idea siis se että mikäli siellä pesualtaan astianpesukoneen suunnalla roiskahtelee, niin vesi ei jää sinne muhimaan vaan valuu näkyville lattialle ja kastelee mamman sukat.
Sanomista tuli myös teknisen tilan (=ulkovaraston) lattiasta johon täytyy tehdä sellaista vesieristettä kuin se tässä vaiheessa on enää mahdollista.

Talossa on nyt laitettu jo lauteetkin (ihana sauna tuli!) ja pääsin mittaamaan ikkunat kun ovat karmitettuja, että minkä kokoista verhoa sitten hankitaan.
Ehkä tällä viikolla jo kaikki valmista, listoittaja kertoi tekevänsä pitkiä päiviä kun on hyvä putki päällä. (Aion kyllä mennä sinne sekaan illalla siivoamaan.)
Ja sit viikonlopulla siivousta 24/7. Nimittäin ulkonahan lojuu nyt pitkin hankia timpureiden lautajätökset myös.

Meillä meni yksi keittiökaapin ovi kuitenkin vaihtoon, siinä on sellaista jännää pintaraapaisua joka näkyy kun valo osuu siihen. Ei siis mikään paha, mutta kuitenkin ylitti sellaisen häiritsemiskynnyksen että vaihdatin pois.

Myrskytuulta ja täplikästä seinää

Eilen illalla tuuli paukutteli siihen malliin että aamulla oli lähdettävä talolle katsomaan suojapressujen tilanne. (Meillä siis edelleen talo ulkoa kovasti kesken, joten lautapinot on tarkassa vartioinnissa.) Pressuja ei tarvinnut kuitenkaan paljon korjailla mutta oho, tuuli oli vienyt mennessään talokyltin. Etsimme sitä aika laajaltakin alueelta mutta kadoksiin jäi.

Sitten tuuli oli tiputtanut terassin katon reunapellin niin että roikkui vaarallisen näköisesti vain toisesta päästään kiinni. Onneksi ei ollut osunut ikkunaan. Isäntä kipusi katsomaan vääntyneen pellin tilanteen. Se oli ollut kiinnitettynä vain kahdella ruuvilla, huolimattomuuttako ? No, kuitenkin siitä lähti reklamaatio kuvan kera talotehtaalle.

Mutta jotain kivaakin eilen tapahtui, sillä maalari ilmestyi päivällä talolle ja seinien pohjustus pääsi vauhtiin. On aina yllätys milloin kukakin tulee tekemään mitä kun niistä ei ilmoitella.

halogeeni