LVI-tarkastus

Lähdin mukaan tuohon tarkastukseen ja parempi olisi ollut oman mielenrauhan takia olla menemättä. Tarkastuksessa ei mitään, mutta sydämelle kävi kun näin sen järkyttävän pölyn mikä talossa iloisesti leijaili, plus sen miten listoittaja laittaa laminaatteja.
Pölyä tulee nyt lattian hiomisesta sekä listojen sahauksesta, näin pahaa pölyä ei ole vielä meidän talossa nähty. Lohtuna kuitenkin se että tämä on viimeinen sotku.
Toivoin ettei Tuplexin alle jäisi betonipölyä, ja vaikka listoittaja kertoi imuroivansa kyllä, niin kurkkaus maton alle kertoi jotain aivan muuta, mikäli imuroitu niin aika huonosti. Huoh.

LVI-tarkastaja tiedetään tarkaksi hepuksi, mutta mielestäni ei koskaan voi olla liian tarkka kun kyseessä on mahdollisten vesivahinkojen ennaltaehkäiseminen. Niinpä tarkastaja ei hyväksynyt pelkästään astianpesukoneen alle laitettavaa turvakaukaloa, vaan pitää tehdä sellainen kaukalo joka yltää myös pesualtaan alle. Myös laminaatti täytyy asentaa pesualtaan alle kokonaan ja seinästä hiukan nostaen, mikä meillä onkin tässä vaiheessa vielä helposti toteutettavissa kun sokkelit on irti. Idea siis se että mikäli siellä pesualtaan astianpesukoneen suunnalla roiskahtelee, niin vesi ei jää sinne muhimaan vaan valuu näkyville lattialle ja kastelee mamman sukat.
Sanomista tuli myös teknisen tilan (=ulkovaraston) lattiasta johon täytyy tehdä sellaista vesieristettä kuin se tässä vaiheessa on enää mahdollista.

Talossa on nyt laitettu jo lauteetkin (ihana sauna tuli!) ja pääsin mittaamaan ikkunat kun ovat karmitettuja, että minkä kokoista verhoa sitten hankitaan.
Ehkä tällä viikolla jo kaikki valmista, listoittaja kertoi tekevänsä pitkiä päiviä kun on hyvä putki päällä. (Aion kyllä mennä sinne sekaan illalla siivoamaan.)
Ja sit viikonlopulla siivousta 24/7. Nimittäin ulkonahan lojuu nyt pitkin hankia timpureiden lautajätökset myös.

Meillä meni yksi keittiökaapin ovi kuitenkin vaihtoon, siinä on sellaista jännää pintaraapaisua joka näkyy kun valo osuu siihen. Ei siis mikään paha, mutta kuitenkin ylitti sellaisen häiritsemiskynnyksen että vaihdatin pois.

Mainokset

Loppusiivouksen meininkiä

Olen nyt huiskinut rättien ja pesimien kanssa talossa kolmatta päivää, kun sitä siivottavaa olikin enemmän. Olen pessyt ikkunoita ja ikkunan pieliä aina joka sotkun jälkeen, ja nyt aloin siis tuohon puuhaan taas. Rättiin jäi oranssia pölyä. Sitä samaa mitä lattialle ilmestyi laattamiehen aikaan. En tiedä mistä keitoksesta tuo pöly on, mutta vetäisin ihan kokeeksi rätillä keittiön seinää. Samaa oranssia pölyä tuli mikrokuituliina täyteen. Huhheijaa, kaikki keittiön seinät olivat peittyneenä siihen pölyyn, toiselta kohtaa enemmän toiselta vähemmän. Laattamiehellä oli se keitoslaboratorio juuri keittiössä. Joten ei auttanut muu kuin käydä kaikki seinät läpi. Eikä vain keittiöstä, vaan lopulta sitä pölyä löytyi myös keittiön vierestä kodinhoitohuoneen seiniltä.

Mutta katon perusteellisen moppauksen jätän suosiolla loppusiivoukseen. Tai mies saa sen tehdä, mä vaan neuvon 😉

Ja entäs nuo wc:n kaakelit. Melkein joka ikiseen kaakeliin oli puristettu tehtaalla jonkin sortin silikonitippa ilmeisesti suojaamaan pintaa ? Ihan hirveä homma raaputtaa se jämähtänyt tökötti urallisesta laatan pinnasta pois. Meni hermo monta kertaa.
Ihan lopullisen kaakelipesun (kalusteettomat seinät) jätän siihen vaiheeseen (pari viikkoa?) kun taloon saadaan juokseva lämmin vesi, olemme nyt tuoneet kuumaa vettä ämpäreissä mukanamme.

Kova homma tuossa siivouksessa, mutta ainahan se on alta pois kohti puhtaampaa kotia.

Nyt jännätään joko huomenna tulee kalusteukkelit, asennukseen menee kolme päivää joten eivät välttämättä aloita maanantaina heti.
Mutta myös muita saisi töihin tulla. Nimittäin timpureita ei lupauksista huolimatta näkynyt tällä viikolla, heillä alkaa olla kohta deadline. Myös maalarin soisi tulevan, kitattavana ja maalattavana olisi radonputken kotelo jonka vesieristysmies rakenteli gyprocista.

kesken

Kattoturvatuotteita ja vesirännejä tuli tällä viikolla, kaikkia rännejä ja syöksytorvia ei kuitenkaan talon keskeneräisyyden takia voitu asentaa.