Uudessa osoitteessa nyt

Viikonlopulla rykäsimme miehen kanssa kaksistaan muuton. Meni niin nopeaan tämä muutto, että posti kääntyy meille tänne vasta huomenna. Rivariin jäi kyllä vielä kaappeihin sekalaista tavaraa, ihan omia käyttöjuttuja, että kirpparille menevää. Ne haetaan sitten joskus kun ehditään, ja siivotaan asunto myyntikuntoon. Tänään kuitenkin pitää hakea postilaatikosta nimikilpi ja pyykkiteline. Pääsisi kokeilemaan pyykkäystä uudella pesukoneella.

Täällä ei olla saatu vielä mitään tolkkua tavaroiden sijoitteluun, nyt vaatehuone on täynnä kuin turusen pyssy ja kaapit tyhjinä. Täytyisi vaikkapa oikein tehdä paperille suunnitelma mitä laitetaan mihinkin.
Mutta kyllähän sen näin muuttaessa tajuaa, että miten paljon ihmisellä on tavaraa jota ei oikeasti tarvitse. Varsinkin tällaisellä keräilijällä.

Kodilta tämä ei vielä tunnu, suuret odotukset oli, mutta ei olla vielä päästy oikeaan tunnelmaan.
Ilmastointi vaatii totuttelua, sen pitämä hurinaääni vie ajatukset hotellielämään.
Kävellessä laminaatista lähtee suihkiva ääni, meillä oli ennen täysin äänetön parketti joten outoa on. Kävely menee hipsutteluksi.
En meinanut saada eilen ruokaa kypsäksi uunissa millään, en eri toiminnoilla en eri asteilla. Aloin paistamaan perunalaatikkoa samoin kuin vanhassa uunissa, mutta ei toimi sama niksi tässä.

Edelleen muuten odotellaan että joku tulisi tekemään työt loppuun, ihan ei kyllä sovitussa aikataulussa ole talotehdas pystynyt töitä suorittamaan. Pisteet tippuu koko ajan…

4 kommenttia artikkelissa “Uudessa osoitteessa nyt

  1. Paljon onnea uuteen kotiin! Muistan ekalta kerralta tuon tunteen, kun moni kyseli että onko nyt ihanaa, niin ei se oikeastaan ollutkaan. Vaikka etukäteen niin luuli ja toivoikin. Siinä on jotenkin niin väsynyt tai jotain, että alkuun ei tunnukkaan oikein miltään. Kyllä se siitä kuitenkin iloksi vielä muuttuu, kun teette siitä itsellenne kodin 🙂

  2. Hei, ihana lukea ettei muillakaan kotiutuminen ole alussa helppoa. Muutettiin juuri rakentamaamme taloon ja olo on kaikkea muuta kuin kotoisa ja intoa täynnä. Viikko ollaan asuttu ja kolkolta tuntuu paikat. Ja juurikin ilmastoinnin hurina saa hulluksi, vanhassa rivitaloasunnosta myös koneellinen ilmastointi mutta ei kyllä tällaista hurinaa… Kai tämä tästä iloksi vielä muuttuu kun tottuu. 🙂

    • Jep, kaiken sen raksaväsymyksen ym. perästä odottaa niin sitä uuteen kotiin muuttoa. Että SITTEN kun….
      No me ollaan nyt asuttu reilu kolmisen viikkoa enkä vieläkään ole ihan sinut paikan kanssa. Että kyllä tässä vielä menee sopeutuessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s